Aloitan aivan "alkuräjähdyksestä". Täällä toimi vanha mehiläishoitoyhdistys, kun elettiin kuusikymmentä vuosiluvun alkua ja minäkin tietysti hankkiuduin jäseneksi ja pääsin jossakin vaiheessa johtokuntaankin. Yhteenkään kokoukkseen minua ei kuitenkaan kutsuttu. Tapasin Työväenopiston puutöissä myös mehiläispesiä rakentavan Kyösti Hantun ja hän totesi, että älä tuppaa kun ei tykätä. Yhdistysasiaa kehittelimme siinä talven kuluessa ja päätimme perustaa mehiläishoitoyhdistyksen, jossa voimme yhteisiä asioitamme pohtia ja kehittää. Muistelen, että oli vuosi 1971 kun Hanttu toi Riihimäen yhdistyksen säännöt ja saimme myös Turun yhdistyksen säännöt ja yksi pitkä ilta istuimme Lintuparvessa ja valikoimme mielestämme parhaat sääntöpykölät jotka meille sopisi. Niillä ohjeilla Loimijokilaakson Mehiläishoitajat ry. tuli toimeen vuosikymmenet. Nyt kyllä ovat sääntöjä muuttaneet, koska sanoivat niiden olevan alkeelliset. Käytäntö kuitenkin osoitti, että ne meidän laatimat säännöt olivat ainakin toimivat. Yhdistyksen perustava kokous kutsuttiin lehti-ilmoituksella ja mehiläishoitajia tuli yllättävän paljon ja "kummeina" oli Turun yhdistyksen johtohenkilöita ja liittomme SUME ry puheenjohtaja rovasti Aarnio. Kokouksessa päätettiin, että yhdistyksemme toimii Kyösti Hantun ja minun laatimilla ohjesäännöillä. Johtokuntaan valittiin jäseniksi Koskelta, Oripäästä, Alastarolta ja Loimaalta ja sihteeriksi Kyösti Hanttu ja puheenjohtajaksi Taisto Turpela. Näin alkoi Loimijokilaakson Mehiläishoitajien yhdistyksen toiminta. Alkuvuosina meillä oli jäsenmäärä verraten pieni, koska paikkakunnalla oli vanha, vahva ja jäsenmäärältään moninkertainen yhdistys meihin verrattuna. Toiminta oli meillä monipuolista ja riittävästikin. Saunaillat olivat vapaamuotoisia ja sanoisin rattoisia omine eväineen ja muistan yhden isännän tuoneen aina joskus uuniperuna-aineet ja paketin voita, joka tasoitti sopivasti muiden eväiden tehoa. Pakkasimme hunajaa jo syksyllä vanhainkotiin vietäväksi ja Loimaan Lehden toimittaja tuli ja tekijutun oikein kuvan kanssa. Järjestimme, että jäsenemme saivat jostakin liikkeestä ruokintasokeria halvemmalla. Järjestimme Työväenopistolle koko lukukauden kestäviä mehiläishoitokursseja. Opettajana oli pitkään Turusta Kauko Ahonen ja usein oli mukana myös Erkki Ruohonen. Näin saimme vähitellen alueemme mehiläishoitajien luottamuksen ja vanha yhdistys päätti lopettaa toimintasa ja me jäimme toimimaan tällä alueella mehiläishoitajien hyväksi. Yleensä ei kukaan viitsi tällaista yhdistystä vetää kovin pitkään. Minulla oli tapana hyvissä ajoin puhua ylitse sopivaksi katsomani henkilö uudeksi puheenjohtajaksi, vaikka se joskus oli lapinreissun ja kerrankin Hamburin matkalla pääasiallinen suostuttelun aihe. Hyvin ovat kaikki tehtävänsä hoitaneet. Yhdessä puheenjohtajassa kyllä petyin pahasti. Hän oli pätevin ja osaavin kaikista puheenjohtajista mitä meillä oli ollut. Hän oli ollut hyvin lyhyen aikaa puheenjohtajana kun vuosikokousta johtaessaan sanoi haluavansa, että vaihdetaan henkilöä, mutta joku ehdotti, että kyllä kai sinä vielä jatkaisit, kun ei ole varauduttu tähän, mutta nuija pamahti pöytään ja toteamus, että kokous on päättynyt. Hän taisi olla kilpailevan yhdistyksen asialla. Myöhemmin hän oli todennut jollenkin mehiläishoitajalle, että tuollaisen yhdistyksen olisi pitänyt jo aikoja sitten lopettaa. Jonkun ajan kuluttua kutsuin uudestaan kokouksen koolle ja pantiin Loimijokilaakson Mehiläishoitoyhdistyksen toiminta jatkumaan ja joka nyt on nuorissa ja osaavissa käsissä. Toivotan tälle kolmekymmentävuotiaalle nuorukaiselle reipasta ja pitkää ikää.

Pääsivulle